Varastojen siivoamista ja joulunodotusta

Kohta on mennyt kuukausi, ettei ole paljoa kalastusta ehtinyt ajattelemaankaan. Joulu tekee tuloaan ja sen ohessa tulee omanlaisensa kiireet. Tänään pitkästä aikaa aloin purkamaan kalapakkeja ja varastoja. Vuosien varrella on kertynyt vaikka minkälaista tavaraa, jotka eivät ole kalastuksellisessa käytössä ollut aikoihin. Nyt on aika luopua niistä.

Olen avannut Kalamies.comin foorumille ketjun, josta löytyy varastojen tyhjennyksessä löytyviä tavaroita. Pienet säännötkin laadin kuinka homma pelaa. Jos kiinnostaa niin eikun katselemaan, mitä kaikkea sitä laatikoiden pohjalta on löytynyt. Tulen hukkaamaan kaiken, jota en ole vuonna 2013 käyttänyt kalastuksessa.

Myyntiketjuun

Mukavaa joulunodotusta!