Laillista kiristystä?

Tämä juttu ei suoranaisesti liity veneilyyn, saati sitten kalastukseen. Kuitenkin aihe sivuaa molempia liittyen vetoautooni, Nissan X-Trailiin.

Auto on vuosimallia 2003 ja on palvellut minulla lähes moitteetta 50tkm verran. Tällä hetkellä mittarissa on noin 140 000km.

Viikko sitten auton ilmastointi lopetti toimimisen kuin seinään. En sen tarkemmin asiaan perehtynyt vaan kävin paikallisessa liikkeessä kyselemässä mitä asialle voisi tehdä. Ilman suurempia tutkimuksia todettiin, että kylmäaineet loppu, laitetaan uudet. Ja niin tehtiin, hakiessani autoa myyjä hieman vaikeana totesi, ettei ilmastointi alkanutkaan toimimaan. Ehdotti uutta aikaa. Kieltäydyin kunniasta ja päätin itse perehtyä laitteiston sielunelämään. Tämä homma oli ihan ok, ilman muuta olisin muutenkin täytättänyt järjestelmän ensimmäisenä, onhan auto jo 10 vuotta vanha ja ainankaan minun aikanani ei ilmastointia oltu huolettu kertaakaan.

Laitteistosta otettiin pois 300gr kylmäainetta ja täyttö oli 550gr joten projekti oli sinällään ihan tarpeellinen.

Onneksi auto on vielä sitä ikäluokkaa, että itsekkin osaa hieman vikoja kartoittaa. Ei montaa liitintä tarvinut avata ja jänniteitä mitata, kun ongelma oli selvillä. Kompressorin päässä olevan kytkimen kela on poikki. Tämä taas tarkoittaa sitä, ettei kompessori käynnisty vaikka tietokone antaa sille käskyn.
Ilmastoinnin kompressori.
Kompressorin päästä oleva kytkin on irroitettuna, kela tulee hihnapyörän takapuolelle. Kun kelalle tulee virrat se vetää  kytkimen hihnapyörän pintoja vasten ja kompura alkaa pyörimään.
Vian määritys suoritettu ja "marmoritiskitä" osaa kysymään.
Pikkaisen meinasi vetää hiljaiseksi kun todettiin, että ei näitä korjailla aina laitetaan uusi kompressori. Siis mitä hemmettiä?! Kompressori täysin ehjä, järjestelmä ei vuoda ja kylmää tulee. Ainoastaan kytkin joka kytkee kompressorin päälle on rikki. Vielä hiljaisemmaksi veti kompressorin hinta 1450e, tähän päälle pitää tietysti lisätä linjojen kuivatus ja uudet mömmöt eli noin 100e.

Onhan se huollon helppo sanoa kuluttajalle, että kompura sökö. Laitetaan uusi.
Tällä kertaa on kyseessä noin 40 euron osa joka on purettavissa ilman kompuran irroitusta tunnissa. Ongelmaksi muodostuu, ettei uutta osaa saa mistään. Ebayt ja kaikki on tutkittu, mutta kaikkialla myydään eioota. Kela on tuossa pyödällä, mutta siinä ei ole mitään merkintöjä valmistajasta tai mistään.
Kela.
Vian määritykseen menee vastusmittarilla auton vieressä noin 5min ja kelan irroittaa kompurasta kolmessa vartissa. Silti tätä ei saa varaosana vaan pitää ostaa koko kompressori.
Voin vaan kuvitella kuinka monet ehjät kompurat on vaihettu pienen sähkövian takia, kun jossakin on linjattu, ettei osia laiteta markkinoille.

Harmi, ettei uutta kelaa löydy. Nyt joudun turvaantumaan johonkin hätä-apuun. Näillä näkymin vaihtoehtona on etsiä purkaamolta kokonainen kompura ja irroittaa siitä kela. Näin vältyn uusien kylmäaineiden laitolta.

Uskomatonta.

Dokumentointia, ver 2

Pari vuotta veneen takakannella on notkunut Driftin Stealh 170 kuvaamassa satunnaisia kalatapahtumia.
Kiinnostus videointiin ja liikkuvan kuvan editointiin on ajanmyötä kasvanut ja mieli teki myös toista kameraa hakemaan kuvakulmia kuvaukseen.

Markkinoilla on monenlaista action-kameraa, mutta oikeastaan ainoa mielenkiinnon kohde oli GoPro3. Kamerasta on 3 eri mallia: kevyt White, Silver ja megapikselihirviö-Black. Oikeastaan ainoat kriteerit kameralle oli Wifin kautta toimiva kuvan streamaus, jolla saa kameran suunnattua, veden pitävä kotelo ja 720p kuvaus 60fps. Nämä kaikki löytyivät myös "kevyimmästä" versiosta, joten valinta oli helppo.

Oikeastaan ainoa ero Whitellä ja Silverillä on still-kuvien resoluutio. Whitellä saa 5Mpix kuvia ja Silverillä vähän reilu 10Mpix kuvia. Tällä ominaisuudella minulla ei ole merkitystä, kun matkassa kulkee aina järjestelmäkamera.
Black taasen on täysin omassa luokassaan huippusuurilla resoluutioilla ja fps lukemillaan, harva harrastelija näitä oikeasti osaa hyödyntää käytännössä.

Kokemukset ovat osoittaneet, ettei hermoni kestä perus kannettavalla 1080p kuvan editointa, joten kuvaan suosiolla 720p resoluutiolla. 1080p vaatii tietokoneelta jo huomattavan määrän prosessoritehoa ja muistia, jota halpis-läppäreissä ei todellakaan ole. Pöytäkone ei ole itselleni vaihtoehto, joten 720p on valintani.
Paketissa löytyvät kiinnitystarpeet.
Näistä juuri mikään ei sovellu veneessä fiksuun kiinnitykseen.
Kamera on haasteellisen muotoinen asetella ja peruspaketissa ei tullut juuri minkäänlaisia kiinnitystarpeita. Todella iso miinus laitteelle tulee siitä, ettei mukana tule edes normaaliin jalustakierteeseen sopivaa kiinnityspäätä. Sen toki saa ostettua jälkeenpäin.
Päätin jättää GoPron omat kiinnityssarjat hankkimatta ja tilasin RAM-mountin tarpeita GoPron ripustukseen. RAM-Mountin varsia ja imukuppeja löytyy varastosta jo muutenkin valmiiksi, joten valinta oli helppo.
GoPro3 White ja Drift
Kameroiden muodot eroaa toisistaan. iPadilla näkyy GoPron liveview kuvaa.
Mielenkiinnolla odottelen, että pääsen testailemaan suunniteltuja kuvakulmia. Tarkoitus on pitää Drifti entisessä paikassaan ja ruuvailla GoPro milloin mihinkin.

Tänä kautena olisi suunnitteilla kuvailla rauhassa kaikki kauden tapahtumat ja niputella talven aikana kooste, siitä mitä kesällä on tapahtunut. Olen tyytyväinen, jos saisin kokoon 15 minuutin paketin mielekästä kuvaa.

Tuulee tuulee, enemmän tuulee

Kovahko 6-10 ms itätuuli on vaivannut jo viikon ajan.

Viime vapailla kävin rannassa katsomassa viitsiikö lähteä kalalle, mutta jo satama-altaassa olevat vaahtopäät karkoittivat haaveet tiehensä. En ole koskaan onnistunut saamaan kovassa kelissä mitään mainittavia tapahtumia, joten olen päättänyt lopettaa itseni rääkkäämisen hirveässä kelissä.

Veneellä on kuitenkin tullut vietettyä aikaa. Jo aikaisemmin mainitsin pienestä takiloiden häröilystä ja nyt oli aika selvittää mistä on kyse. Epäilykseni olivat virtajohdoista, jotka kulkee samassa nipussa Cannonin anturin johdon kanssa.

Oireet ilmeni takiloiden syvyysnäytön sekoiluna. Tämä taasen tekee pohjanseuranta-ominaisuuden käyttökelvottomaksi, joten syy on selvitettävä.

Sähköpostiini tulleiden viestien perusteella voin päätellä, etten ole ainut joka painii saman ongelman kanssa. Ongelma tuntuu olevan kaiun merkistä riippumaton, joten epäilykset kohdistuivat juuri virtakaapelien vetoihin.  Luulen, että monella on kaiun virtajohdot ja anturin kaapeli vedetty saman läpiviennin kautta.

Tällaiset oireethan on varsin helppo kartoittaa. Ensiksi laitetaan häiriötekijät minimiin (kaikuanturin johto erilleen, moottori sammuksiin ja kaiut pois päältä). Sitten aletaan lisäilemään laitteita yksi kerrallaan settiin kunnes ongelma ilmenee:

- Suoraan peräpeilistä johdo vedettynä syvyys toimi ok
- Laitetaan virtajohdot samaan nippuun, toimii
- Honda käyntiin, toimii
- Sitten kytketään structure, ei vaikutusta
- Lisätään kaiku 200khz, vieläkin toimii
- Lisätään kaiku 50khz ja syvyys sekoaa.
Videolla ajetaan kaikua 200kHz, sitten vaihdetaan 50kHz, huomaa kuinka käy takilan syvyysnäytölle.
Lopussa vaihdetaan takaisin 200kHz
Näin helposti kartoitimme oireen aiheuttajan. Cannonin anturi toimii 120kHz @ 30 astetta, ilmeisesti Airmarin 50kHz taajuus osuu joka toisella lyönnillä niin lähelle 120kHz, että satunnaisesti sekottaa syvyyden. Testin tein 3 metrin vedessä. Uskon, että matalassa ongelma on suurimmillaan. Syvässä 10-30m vedessä uistellessa sekoilua tuli vain satunnaisesti, mutta nyt matalassa syvyysnäyttö sekosi täysin.
Esimerkki kuulan pomppimisesta.
Ennen pattia tulee 2 aiheetonta  2m nostoa, patin yli kuulat menee nätisti seurannan kanssa
Cannonin puolelta kaiulle ei ole mitään säätömahdollisuuksia joten ongelman ratkaisu pitänee suorittaa Airmarin puolella.

Ratkaisuhan on loppujen lopuksi helppo, ajetaan kaikua vain 200kHz taajuudella.
Pieni virittelyn halu ja kiinnostus tekniikan toimivuuteen ajoi myös etsimään ratkaisun 50kHz käyttöön. Asetuksia selailemallahan sekin löytyi: pudotetaan kaiun lähetysnopeutta muutama pykälä alaspäin ja kaikki toimivat yksiin laiturikokeissa.

Nyt siis käytössä 50/120/200/400/800kHz ja kaikki toimii.

Toivottavasti tästä pienestä tutkimustyöstä on apua myös muille tämän ongelman kanssa painiville.

Nämä on niitä odotettuja alkukankeuksia, nyt se pienikin alkuvaiva on saatu korjailtua ja päästään keskittymään oleelliseen eli kalastukseen.

Toivotaan, että tuulet hellittäisi ja päästäisiin tositoimiin. Tuulipäivienkin varalle kehittelin tekemistä, siitä lisää kunhan tilaukseni saapuu paikalliseen liikkeeseen.

Ylimääräistä kiertoon

Ennen vetouistelua tuli harrasteltua moottoripyöräilyä jonkin verran.
Nyttemmin ei ole minkäänlaista poltetta 2-pyöräisten pariin, veneily ja kalastus vei miehen. Viimeisetkin varusteet joutavat varastosta pois pölyttymästä:

Myydään:
Arai Chaser - kypärä
Todella vähän käytetty, uuden veroinen.
Koko L 59-60cm
- Väri mattamusta.
- 2kpl visiirejä, peilihopea ja kirkas. Molemmissa pinlock.
Mukaan Arain kypäräreppu, kypärän säilytyspussi, visiirin suojapussi ja Berikin ajohanskat, koko XL

hinta: 280e

041 4582812
jpajari@gmail.com



Kysely päättynyt

Kävijämäärää kartoittava kysely blogissani on päättynyt. Vastauksia tuli enemmin kuin uskalsin odottaa. Myös juttutoiveita tuli mukavat määrät, näitä olisi tarkoitus kesän mittaan toteutella.

Kiitoksia kaikille vastanneille!

Arvonnan voittaja on löytynyt ja hänelle on laitettu ilmoitusta sähköpostitse.

Muistutus blogikyselystä

Vielä kertaalleen muistutusta.

Täyttämällä alla olevan lomakkeen osallistut blogini kävijämäärän kartoitukseen.
Vain sähköpostikenttä on pakollinen, jotta tavoitan arvonnan voittajan.

Jos et halua osallistua arvontaan voit laittaa myös esimerkiksi nimimerkkisi sähköposti-kohdan tilalle.
Filetin malli voi poiketa kuvassa olevasta
Vastanneiden kesken arvotaan Victorinoxin-filetti.
Vastausaikaa Su 19.5. klo 20.00 asti.

Sähköpostiosoitteita kerätään vain arvotaa varten eikä luovuteta eteenpäin. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. 

Kausi alkaa

Pitkä talvi takanapäin ja pikkuhiljaa alkaa olemaan aika keskittyä siihen mihin ollaan valmistauduttu viimeiset 3 kuukautta. Eli kalastuskesään 2013.
Kevät on ollut aina itselleni vaikeaa aikaa eikä ainankaan ensimmäisen päivän perusteella voi sanoa tätä kevättä poikkeukseksi. Keli oli läpi päivän lähes rasvatyyni joka vaikeutti omalla tavallaan kalastusta. Tyynellä kelillä jatketaan automaattisesti vapautuspituuksia 50 jalkaa. Oletuksena, että tyynellä kala väistää venettä rajummin.
Scotyn syöttipöytä osoittautui loistavaksi lisätasoksi takatilassa.
Vedenlämmöt huiteli jo yli 10 asteessa, joten varsinainen kevään kylmänveden kalastus alkaa jo olla takanapäin. Muutamia hyviä lämpimän veden spottejakin löydettiin, mutta kalatapahtumia ei onnistuttu niistä kaivamaan kovasta yrityksestä huolimatta.

Usko kalan löytymiseen lämpimästä kuitenkin on keväällä sen verran kova, että ei lähdetty sen suuremmin seikkailemaan alueelta. Päivän ainoaksi lohikalakontaktiksi jäi yksi alamittainen lohi illan suussa.
Parina edellisenä kesänä peltimiehet on rökitelleet kuumina aikoina raksin vetäjiä mennentullen.
Kalojen peltiaikaankin on varauduttava.
Käytimme läpi päivän varsin kevyitä, 8-40gr painotuksia. Jälkiviisaana voisi miettiä, että tyynen kelin takila olisi ehkä pitänyn haravoida myös syvempiä kerroksia aktiivisemmin.
Ensikosketus Structure Scaniin, myönteinen.
Kuvassa selviää, kuinka parven havaitsee sivuluotaimella. Tässä tapauksessa kyseessä on tiukka syöttiakalaparvi, parven pallomaisesta muodosta päätellen muikkua. Structuren avulla näkee myös veneen sivulla olevat parvet, mielenkiintoista seurata kuinka parvet todellakin väistävät venettä. Tässä tapauksessa parvea jatkuu molemmin puolin venettä.
Elektroniikkapuoli palveli niinkuin pitääkin. Pieniä muutoksia vielä pitää tehdä. Takiloiden kaikuluotaimen johdot menee takilan virtajohdon kanssa samassa nipussa reilun metrin matkan. Tämä aiheuttaa takiloita liikuttaessa häiriötä syvyysnäyttöön. Pitänee vaihtaa hieman johtojen reittejä... Muuten kaikki hyvin, toivottavasti kohta alkaisi kalaakin löytymään.

Valmista

Aina yhtä jännittävä hetki laskea vene keväällä ensimmäistä kertaa ja tsekata kaikkien laitteiden toiminta.
Uistelukausi alkoi 14.5. kevyellä koeajolla, jossa lähinnä tuli tarkastettua, että kaikki toimii niinkuin pitää. Ja toimihan ne, hienoa.

Kalakontaktikin sattui kohdalle ja pieni lohi sai t-ankkurimerkin selkäevänsä viereen. Loppuviikosta olisi tarkoitus kalastaa jo vähän enemmin "tosissaan".

Toivottavasti räikät pärisee.

Lisämainintana täytyy sanoa, että tämä on blogini 200:s teksti. Onhan tätä jo tullut kirjoiteltua...

Uppo-asentelua

Monessa nykylaitteessa on mahdollisuus tehdä asennus upottamalla laite tasaiseen pintaan.

Tätä asennustapaa päätin hyödyntää VHF-radion kanssa. Radioksi tulee Lowrancen Link-8 VHF, jolla saa Nmea2000 väylän kautta AIS-tiedot plotterille. Näin suurien laivojen sijainnit ja suunnat tulee suoraan näytölle.

Ajatus hirveästä reiästä pulpetissa ei houkuttanu alussa sitten mitenkään, silti tähän asennustapaan päädyin. Vaihtoehtoista asennuspaikkaa en keksinyt, minne laitteen saisi siististi ja käden ulottuville.
Laitteen mukana tulee usein "mounting template".
Tässä tapauksessa minulla ei ole vielä laitetta käsissä, joten päätin etsiä asennusmitat netistä.  Itse tulostetuissa kuvissa pitää olla todella tarkkana, ettei tulostin ole skaalannut kuvaa (mitat muuttuneet)
Sopivan paikan etsimistä.
Veneessä harvoin on 2 samaan suuntaan menevää tasaista pintaa, joten  ennen asennusta on päätettävä minkä kanssa tahtoo laitteen olevan samassa linjassa, valitsin pulpetin alareunassa olevan tiikkilistan.
Paikka hahmoteltuna.
Template teipattuna leikkausrajoja myöten maalariteipillä.
Aloitusreiät tehty.
Ennen tätä työvaihetta kannattaa viimeistään tarkistaa, ettei asennuspaikan takana ole mitään  joka estää laitteen uppoasennuksen. Jotkut laitteet saattavat vaatia yllättävän paljon tilaa syvyyssuunnassa. 
Pölyn välttämiseksi päädyin käyttämään puukkosahan sijasta rautasahan terää.
Työstämiseen meni taukoineen noin 15 minuuttia.
HUOM. jos käyttää rautasahan terää niin kannattaa tsekata asennuspaikan takaa, ettei sahan terä tavoita eri asennoissa mitään särkyvää. Itse meinasin sahata hydrauliohjauksen letkut poikki. Tästä selvittiin säikähdyksellä.
Kädet ruvella ja reikä valmiina.
Valmista.
Purettavan antenniliittimen liitokset tinasin varmuuden vuoksi kiinteiksi.
Lowrance Link-8
Valmista.
Mikrofoni tulee jemmaan volttimittarin oikealle puolelle.
Radiolle vaadittava SRC-radiotutkinto tuli suoritettua viimeviikolla ja lupakirjat alukselle on vetämässä. Nyt uskaltaa hyvin mielin onkia. Vene tippuu järjeen näinä päivinä.

Kalastuskausi voi alkaa!

Mattotalkoot

Lähes 10 vuotta käytössä olleet lattiamatot ovat alkaneet tulla tiensä päähän. Muutenkaan parvekematosta tehdyt matot eivät miellyttänyt. Pohja on todella liukas eikä matot kestäneet hetkeäkään paikoillaan.

Ajatuksena on testata eri materiaalista tehtyä mattoa. Paikallisesta kumi-alan ammattiliikkeestä löytyi sopivan sävyistä kumipohjaista eteismattoa. Vanhat matot eivät olleet kuin käytävällä ja pulpettien jalkapaikoilla. Nyt päätin tehdä matot myös rappusille. Välillä reissuilla kulkee mukana pieni koira ja sen kulkeminen liukkailla puisilla askelmilla oli vaikeaa. Toivottavasti uudet matot toisivat apua myös tähän. Takatila saa olla Gelcoat-pinnalla. Pidän tärkeänä, että se on helppo pestä reissun jälkeen vedellä huuhtelemalla.

Leikkauksessa on hyvä käyttää apuna jotakin suoraa työkalua, jonka avulla saa suorat linjat. Itse käytin laudanpätkiä.
Vanhoista matoista on hyvä ottaa mallia.
Muutamista kohdista vanhat matot olivat vähän väärän kokoiset, nämä virheet korjailin ja nyt matot ovat sopivat.
Tarkkaa sovittelua. Kaarevat muodot saa leikattua saksilla.
Uudet matot paikoillaan.
Portaat saivat omat matot, aika näyttää tarvitseeko mattojen paikalaan pysyminen varmistaa 2-puoleisella teipillä.
Itse olen todella tyytyväinen lopputulokseen, muutaman kympin satsauksella veneen sisätilojen ilme muuttui totaalisesti.

Blogikysely

Kevään kunniaksi kartoitetaan kävijämäärää blogissani.

Täyttämällä alla olevan lomakkeen osallistut kartoitukseen. Vain sähköpostikenttä on pakollinen, jotta tavoitan arvonnan voittajan. 
Filetin malli voi poiketa kuvassa olevasta
Vastanneiden kesken arvotaan Victorinoxin-filetti.
Vastausaikaa Su 19.5. klo 20.00 asti.

Sähköpostiosoitteita kerätään vain arvotaa varten eikä luovuteta eteenpäin. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. 

Antureiden asennusta

Kaikuluotaimen anturin asennus on monelle peloittava peikko. Mielikuvat lahonneesta peräpeilistä ja mitä kaikkea itselläkin kävi mielessä, kun ensimmäistä reikää kairasin veneen perään. Seuraavat reiät tulivat jo paljon kivuttomammin.
Tarvittavat työkalut
Peräpeiliin asennukseen on muutamia eri tapoja. Yksi on liimata peräpeiliin muovi tai vaneri mihin anturit ruuvataan. Itse käytän perinteisempää tapaa ja ruuvaan anturit suoraan perään. Oleellista tässä on tehdä ruuveille tarpeeksi suuret reiät ruuvin jumittumisen välttämiseksi ja senkata reiät tarpeeksi suurelta alalta, jotta vältetään gelcoatin halkeilu reiän ympäriltä. Ruuvin varteen ja reiän ympärille sopivasti tiivistemassaa (itse käytän Sikaflex 291:sta) ja tiukkaus, anturin paikka on katsottava kerralla kohdalleen. Myöhemmin ruuvien availu pilaa tiivistyksen, jos ei laiteta uutta liimaa väliin.

Asennettavana on 3 eri anturia, Airam P66, Structure-scan HD ja Cannonin takiloiden anturi. Näistä P66 ja HD tulee koneen oikealle puollelle ja Cannonin vasemmalle.

Jo aikaisemmassa asennuksessa käytössäni oli P66 anturi, joten asennusreiät löytyivät valmiiksi. Edellinen kesä osoitti, että asennuspaikka on loistava, syvyys löytyi maksimivauhteihin asti pätkimättä. Ohjelappusista korkeuden tarkistus ja reikien reunojen karhennus Sikaflexin kiinnittymisen varmistuksesi. Sitten vain anturin asennuslevy paikalleen. Valmista.

Structuren anturilla ei ole kovin tarkkoja määrityksiä kuinka sijoitetaan. Oleellisimpana asiana on tarkistaa, ettei anturin keilan eteen tule esteitä. Keila lähtee lähes vaakatasolla sivulle joten anturi on hyvä olla alimana peräpeilissä. Itse asetin anturin pohjan samalle tasalle veneen pohjan kanssa. Samalla varmistin, ettei Airam jää keilaan. Sitten vaan reikiä kairaamaan. Senkkauksen jälkeen olen ruuvaillut ruuvit paikalleen, jotta reikään tulee jengat. Sitten vain anturin asennuslevy paikalleen ja ruuvit Sikaflexin kera tiukalle.
Structure Scan HD - anturi
Ennen asennusta peräpeilin kulma on helppo säätää jalustaan esim palteen kohdalta.

Merkki poranterässä, näin varmistutaan ettei poraa liian syvään.
Senkkausta, senkkauksella vältetään gelcoatin halkeilu ruuvia kiertäessä.
huom. terää kannattaa pyörittää vastapäivään
Reiät senkattuna, karhensin hieman reikien ympäriltä 150 hiomapaperilla, jotta tiiviste tarttuu varmasti.
Ruuvit kannattaa kiertää kertaalleen reikiin ennen lopullista asennusta. 
Ennen liimausta vahajäämät ja muut liat saa poistettua asetonilla.
Sikaa senkkaukseen ja ruuvin varteen.
Aluksi meinasin vasemmalle sivulle tulevan Cannonin anturin laittaa välipohjaan. Tästä ajatuksesta kuitenkin luovuin, kun en tahtonut ottaa riskiä takiloiden toimintahäiriöiden kanssa. Anturi siis mittaa ainoastaan syvyyttä jonka mukaan takilat toimivat.
Cannon template.
Ohjeen mukaan asennettuna anturi tulee hieman vinoon johtuen pohjan jyrkkyydestä. 
Reiät valmiina.
Jalusta muodostuu kahdesta pellinpalasta joiden väliin anturi ruuvataan.
Huonoin koskaan kohtaamani peräpeilianturin kiinnitystapa.
Valmista.
Asennuksen jälkeen tiivistyksien kannattaa antaa kuivua pari päivää, sitten vain kovaa ajoa.
Eiköhän sitä ensi viikolla pääse testaamaan kuinka asennukset toimii.

Viimeinen rutistus

Mielestäni välttämätön, mutta niin kurja projekti oli vielä esissä nimittäin pohjan vahaus.
1700 trailerissa tuppaa olemaan palkkia pohjassa jo sen verran, että voisi kuvailla veneen alla ryömimistä lähinnä tuskaiseksi projektiksi.

Pieni huijaus on paikallaan ja rakentelin pienen korotuksen veneelle. Todennäköisesti telineestä ei löydy vaadittavien standardien lujuuslaskelmia, mutta kesti silti vahauksen ajan mainiosti.

Myös vesiraja sai lisäkäsittelyn. Toivottavasti tämä ehkäisee mahdollista liituuntumista.
Taaimpana näkyvä pyöreä vahanlevitys työkalu osoittautui loistavaksi apuvälineeksi pohjaa hinkatessa.
Etualalla oleva suurempi levitin soveltuu kyljille, mutta pohjaa hangatessa ei saa luontevaa työasentoa. Molempia malleja löytyy Motonetistä.
Kaikki valmista! 150 tuntia se vaati äherrystä, mutta kivaa on ollut. Lopputulos on mielestäni ihan ok, ottaen huomioon kuka on toteuttanut.

Anturitkin on jo peräpeilissä, siitä juttua vähän myöhemmin.