Uistelukalusto tarinaa

Pilkkikausi on edelleen melko jäissä. Viikonloppuna viimeeksi kävin ja heti rannassa sai todeta, että jäällä on vettä enemmin, kuin kamikissa vartta. Ei kauhean hääviä. Keittoahvenet silti tuli ongittua.

Jonkin verran on tullut sähköpostiin kyselyitä vetouistelukalustosta ja varusteista. Tässä talvipäivän ratoksi voisin niistä vähän tarinoida, kun ei kehtaa kahluuhousuissa pilkillekkään lähteä.

Veneenä toimii Buster L Prof -09.
Hyvin paljon tulee yksin uisteltua ja L vielä sen kokoinen vene, että yksin jaksaa ja pystyy käsittelemään trailaus ja rantautumis tilanteissa.

Veneestä kokemuksia tällä hetkellä 500h verran ja todella tyytyväinen olen ollut. Pientä miinusta tulee itsetyhjentyvästä lattiasta, joka ei oikein meinaa toimia. Polttoainetankki kun tyhjenee, perä nousee jonkin verran ylöspäin ja vesi jää lillimään takatilaan. Pakkaskeleillä tämä ongelma kärjistyy, kun laittialle alkaa muodostumaan jäätä.
Tilaa takana mukavasti yksin pyöriä, 2 miestä mielestäni aika maksimi harrastamaan aktiivista uistelua takatilassa. Muuten tulee ahdasta.

Lisävarusteita Busterin kautta tuli:
- Kattotarga, 8 vapaputkinen teline
- Takaräkki, 6 vapaputkea + kulmissa tilaa laittaa takilat
- 2-osainen takakuomu, todella mahtava keksintö. Aina tulee "etuosan" kuomua pidettyä mukana, kuski pysyy kuivassa myös vesisateella ja todella nopea siirtää pois edestä.

Moottorina on F50 Yamaha -08 (elokuu), joka siirrettiin edellisestä ällästä uuteen. Tunteja tällähetkellä noin 800. Mitään ongelmia ei ole ollut, öljyt vaihdettu imupumpun kanssa noin 100h välein, silloin öljy vielä melko kirkasta. Ehkä turhankin usein on tullut vaihdeltua.

Lisäksi laitettiin:
- Bennetin trimmilevyt, aikaisempi vene oli tavallinen L-Busteri. Sivutuulessa ajaessa kallistelu alkoi olemaan sen verran häiritsevää jopa avoveneessä, että ei tarvinut montaa kertaa miettiä näiden ottamista.

- Simrad AP12R autopilotti, yksinuistelussa ehdoton apuväline. Jarrupussien ja autopilotin yhdistelmä helpottaa elämää todella paljon jo hitaissa (2,5kmh) raksivauhdeissa. Melkein kelillä kun kelillä pystyy koko arsenaalin rakseja pistämään vetoon ilman rattiin koskemista. Tästä laitteesta en enää osaisi luopua. Loppukaudesta rattiakselissa tuntui pientä väljyyttä, harmi kun en muista oliko väljyys jo uudesta asti vai onko alkanut pilotti jo kulumaan. Tämä laite menee suoraan ainankin harmaalaitaiseen ällään.
- Lowrance LCX-37c, kaiku-plotteri yhdistelmälaite. 8,4 tuumaisella näytöllä oleva laite, palvellut hyvin ja yhteysongelmia satelliitteihin ei ollut. Simrad on yhdistetty tähän Nmea-0183 väylällä, jolloin plotterille voi laittaa pisteen mihin simrad veneen ajaa.

Trailerina Aku 1000 -09, ei kauhean paljon hyvää sanottavaa, uutena yksi rulla oli muita korkeammalla, joka painoi pienen painauman busterin kölirautaan. Mallikkaasti valmistaja kuitenkin otti asiakseen ongelman ratkomisen, asia on vielä tällähetkellä vireillä. Joskus näkee vastaavia veneitä 750kg jarruttoman trailerin päällä, melko kovilla ylipainoilla pojat vetää kun omankin yhdistelmän paino vaa-alla oli melkein 900kg.

Vetoautona Nissan Kingcab -99. Ei ole vielä luiskaa tullut, josta ei vene ylös nousisi. Mukavasti vääntöä ja alennuslaatikko todella kätevä luiskahommissa. Tietty menovesi maistuu melko mallikkaasti, en ole vielä koskaan saanut alle 10l/100l kulutuslukemia, nyt talvella keskikulutus ollu lähempänä 13l/100. Pienenä miinuksena automaattiset napalukot joista mielestäni ei ole kuin haittaa.

Muuta:
- Keloina on palvellut Okuman "halpis" 30L Classikit, ei pahaa sanottavaa. Ehkä tässä tapauksessa halvallakin voi saada hyvää. Jarru on mukavan loiva ja arvaamaton. Jos jotakin muuttaisin niin räikkä olisi kovempiäänisempi. Viime kesänä näitä oli käytössä 12kpl eikä yksikään renannut.

- Vapoina plaanarikäytössä Shakespearin GT180 eli 6 jalkaiset tumppivavat. Mukavan jämäkät vavat, veneen vieressä joskus suuriakin ongelmia ollut ryntäilevän kalan kanssa, kun ei ole pystynyt lyhyellä vavalla yhtään ohjailemaan kalaa. Jos nyt vavat ostaisin ne olisi vähintään 7 jalkaisia. Ainut syy miksi 6 jalkaisia pidän on, että ne mahtuu suorina vapalaatikkoon.
- Vapona takiloissa Shakespearin "Sinapit" 7 jalkaa melko jämäkät vavat takilaan, ehkä palvelisi paremmin plaanarivapoina. No toimeen olen tullut ja näillä mennään jatkossakin. Jos iso kala iskee kiinni, niin melkein toivoisin, että se lähtisi takilasta juuri näiden vapojen takia. :)

Takiloina ensi kautena Scotyn Longarmit. Viimekauden vielä palvelu Depthmasterit, mutta ahvenenuistelussa sain tarpeekseni "hitaasta" kelasta. On nyt puolta nopeampi kelaus, ja alkaa kuula saamaan vauhtia, kun ahventa 10 metristä nostetaan 2 min välein.
Aluksi harkitsin sähkötakiloita, mutta sitten tulin siihen tulokseen että jos tuntiin tulee vaikka 150 nostoa, voi alkaa busterin akkukapasiteetti loppumaan, mennään siis vanhanliiton takiloilla.

Pääosin alkaa paketti olemaan sellainen, että muuta vaihdettavaa ei ole, kun jossakin vaiheessa plaanarivavat 7 jalkaisiksi. Siihen asti mennään näillä.

Seuraavana veneenä varmasti tulee olemaan cabin, Silver Starcabini tai vastaava. Kunhan ensiki harjoittelen vähän veneenkäsittelyä tällaisella pienemmällä. :)

Talvisella kelillä vaatetuksena Polarsafetyn 8112 2-osainen pelastuspuku, jonka alla Ursuitin Heavy väliasu, kallis investointi mutta kuitenkin todella halpa henkivakuutus. Ja todella mukava päällä. Suosittelen kaikille kylmillä keleillä kalastaville!